maanantai 19. joulukuuta 2016

Luukku 19: Piparminttuvaahtikset.

Ehkä naurettavin joulukalenteri-yritys ikinä. Voin kertoa, että miun tietokone on taas sekoamassa, mikä tarkoittaa sitä, että se päättää päivittäin, haluaako tänään olla avaamatta tiedostoja, yhdistämättä nettiin, jumimassa näyttöä vai käyttämättä näppäimistöä. Voin rehellisesti kertoa, että mulla on muutaman kerran mennyt siihen hermot ja oon pariksi päiväksi jättänyt sen ihan vaan rauhottumaan yksikseen. Tänään taas toimii, joten ajattelin näin jälkikäteen paikkailla tilannetta ja tehdä nyt niin monta luukkua valmiiksi kuin mahdollista, ennenkuin tää läppäri taas sekoaa.
Noniin, kuitenkin :D Oon aikaisemmin jo tehnyt vaahtokarkkeja tällä ohjeella, mutta koitin nyt Kinuskikissan ohjetta muunnellen vähän erilaista tapaa.


Piparminttuvaahtikset

9 liivatelehteä
2 dl vettä
4 dl tomusokeria
1,5 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
3 huoneenlämpöistä valkuaista
1 tl piparminttuaromia
Punaista pastaväriä

(+ vuokaan ja vaahtokarkkien pinnalle tomusokeria)


Vuoraa neliskanttinen, reunallinen n. 25x20 cm vuoka leivinpaperilla ja ripottele leivinpaperin päälle runsaasti tomusokeria.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kattilaan vesi, tomusokeri, sokeri ja siirappi. Erottele valkuaiset valmiiksi kulhoon.
Kuumenna vesi-sokeriseos kiehuvaksi, jonka jälkeen jatka keittämistä ilman sekoittelua. Anna kiehua niin kauan, että seos on 127 asteista.
Aloita valkuaisten vatkaaminen, kun vesi-sokeriseos on 117 asteista, jotta valkuaisvaahto ja sokeriseos valmistuvat suunnilleen samaan aikaan.
Sekoita 127 asteiseen sokeriseokseen liotetut liivatteet ja piparminttuaromi.
Kaada seosta ohuena nauhana pienissä erissä, hitaasti vatkaten valkuaisvaahdon joukkoon. Jatka vaahdotusta vielä noin kymmenen minuuttia. Kun vaahtokarkkimassa on valmista, lisää siihen tippa punaista pastaväriä ja pyöräytä massaa nuolijalla muutaman kerran niin, että väri sekoittuu massaan epätasaisesti.
Kaada vaahtokarkkimassa vuokaan ja levitä tasaiseksi vedellä kostutetuin käsin. Anna jähmettyä huoneenlämmössä noin seitsemän tuntia.
Nosta vaahtokarkkilevy vuoasta leivinpaperin avulla ja sivele pintaan tomusokeria. Leikkaa levy paloiksi öjytyllä veitsellä ja kierittele palat tomusokerissa. Ravista paloista pois ylimääräinen tomusokeri joko käsissä, tai siivilän avulla.
Pakkaa valmiit vaahtokarkit tiiviisiin pusseihin tai rasioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti