torstai 8. maaliskuuta 2012

Täydellisille naisille.


Eli meille kaikille...
Ihanaa naistenpäivää! <3

Hello Kitty -kakku

Hello Kitty -kakkua oli tarjolla samana päivänä kuin edellinen dinokakku. Tämä tosin juhlisti pikkusiskoa. Toiveena oli siis tuo Hello Kitty, jonka kuvan tulostin avuksi netistä. Kittyn ja koristekukkien valmistukseen käytin sokerimassaa, värikkäitä toffeemakeisia ja tummaa suklaata.
Toffeemakeisten käsittely oli helppoa, kun niitä pehmensi hieman mikrossa. Lisäksi ne maistuivat hyville kakussa. Ainoa asia, joka noissa karkeissa oli huonoa, oli se että viimeisten vieraiden tullessa väri oli levinnyt myös kermaan. Mutta esim. sokerimassan päälle voisin koittaa niitä uudestaan :)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Dinosauruskakku.

Tämän dinosauruskakun tein jo aikoja sitten pikkuveljen syntymäpäiville. Muistaakseni päätettiin yhdessä veljen kanssa kakkuun tulevasta hahmosta. Koristelu on aika yksinkertainen ja siihen on käytetty ainoastaan marsipaania. Dinosauruksen rajat piirsin ensin cocktailtikulla ja sen jälkeen korostin kaakaojauheella. Reunat tomusokerilla maustettua vispikermaa.

Appelsiini-lime -juustokakku

Tehtiin viikonloppuna äidin kanssa juustokakku, isän nimipäivän kunniaksi. Koristelu jäi vain ajatuksen tasolle, mutta kakku maistui hyvälle!


200 g Digestive-keksejä
60g voita
5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
1 purkki Valion lime-valkosuklaarahkaa
1 purkki Valio Viola appelsiini-tuorejuustoa
400 g maitorahkaa
Sokeria
Vanilliinisokeria

Murskaa keksit ja sekoita mukaan voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
Vatkaa kerma. Lisää rahkat ja tuorejuusto. Mausta tarvittaessa sokereilla.
Kuumenna pieni määrä vettä tai mehua ja sulata siihen kylmässä vedessä liotetut ja puristetut liivatelehdet. Lisää liivate-vesi -seos ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon.
Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita.
Anna hyytyä jääkaapissa usempi tunti.