keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Pipariksi meni...

Eihän se piparkakkutalojen väsääminen vielä markkinoihin loppunut, ei.
Lisää tehtiin senkin jälkeen koulussa kolmena päivänä!
Eipä siinä mitään,
tosi hauskaahan se on,
varsinkin kun on reilusti tilaa, kuten koulussa! :)


Ensin tehtiin kolmen hengen ryhmässä yhteinen mökki.
Toisen mökin tein itse ja siitä tulikin tuollainen prinsessatalo :)
En muistanut ottaa kuvaa ennen pakkaamista, joten koristelu näkyy vähän huonosti.


Mutta siinä oli kyllä tämän vuoden viimeiset piparimökit! :D

tiistai 27. joulukuuta 2011

Herkkulaatikko.

Viime viikolla, vielä nukkumatin vierailun jälkeen minä ahersin tuon laatikon parissa. Sitten lopulta, ehkä puolen yön aikaan viimeinenkin pipari peittyi pikeeriin. Noin pienessäkin laatikossa olikin ihan mukavasti töitä :) Mutta onneksi sain sen ajoissa valmiiksi! Kerrankin kummit saivat lahjan, jonka eteen on nähty vaivaa :)

Laitoin siis laatikkoon muun muassa Muumimamma ja -pappa hahmopiparit, itsetehdyt cookie popsit ja geisha-konvehteja.


Samalla rytinällä tein kaverin pojalle ja meidän pienille serkkutytöille hahmopiparit. Ainakin serkut tykkäsivät kovasti, vaikka omasta mielestäni ne menivät vähän pilalle.


Vielä muumipeikko odottaa pääsyä uudelle omistajalleen, mutta muut saivat jo kodin ennen joulua :)

Cookie Pops.

Kummejen herkkulaatikko sai täytettä tekemistäni cookie popseista. Näihin käytin minttu-Domino keksejä, jotka murskasin ihan pieniksi ja sekoitin joukkoon maustamatonta tuorejuustoa. Sitten pyörittelin sulassa maitosuklaassa ja laitoin pienet lumihiutale-koristeet päälle:)



keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Suklaatikkarit.


Sain idean koota kummeilleni joululahjaksi herkkulaatikon. Ostin Tiimarista pahvisen, jouluisen laatikon, jonka täytän itsetehdyillä ja kaupasta ostetuillakin herkuilla. Alkuviikosta tein tikkarimuotilla suklaiset tikkarit, jotka saavat myös paikkansa laatikossa.


Noista tulikin tosi kivat omasta mielestäni, voisin joskus koittaa tehdä lisää vähän eri väreillä :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Autot -kakku.

Pikkuveli toivoi synttärikakkuunsa jotain Autot-elokuvan hahmoista. Tein marsipaanista Salaman ja alustan sekä suklaasta auton ääriviivat. Suklaalla tein myös nimen ja juhlasankarin iän saman tyylisin kirjaimin, kuin mitä itse elokuvassa käytettiin.
Lisäsin vielä kolme ruusua reunalle ja tein suuremmat pursotukset, mutta sen jälkeen en muistanut enää ottaa kuvaa :D


maanantai 19. joulukuuta 2011

Synttärikakku.

Lokakuussa tein tällaisen sini-sävyisen kakun syntymäpäivä-kahveille. Toiveita koristeiden suhteen ei ollut, joten sain itse päättää niistä. Koristeet ovat marsipaanista ja teksti tehty marsipaanin pintaan valkoisella koristegeelillä. Reunat ovat ihan kermavaahtoa.

Joulumarkkinat.

Viime viikon väkersin piparkakkutaloja ja muuta mukavaa viikonlopun perinteisille Joulumarkkinoille, jotka pidettiin Joensuun areenalla. Porukkaa oli ja tuotteet menivät hyvin kaupaksi!:) Piparkakkutaloja sain vielä lauantai-iltana tehdä lisääkin, koska kaikki, jotka tein aikaisemmin, ostettiin pois jo lauantaina aamupäivällä.


Tein tuollaisia Hello Kitty -piparkakkutaloja ja sitten ihan tavallisia pienemmässä koossa. Idean olin nähnyt netissä monilla sivuilla. Jokaisen talon mukaan tuli kortti, johon liitin itse keksimäni runon:

Piparitontun paikka

Tuoksuu neilikka, maistuu kaneli.
Oma piparkakkutaloni.
On makeat seinät, katolla sokerilunta,
tarkkaan kun katsot,
nähdä saat ihanaa unta.

Vaan voiko kukaan aavistaa,
kun illalla käyt nukkumaan, et
korvaan tontun kaikuu tää:
saa piparityynyyn painua pää,
sulkea silmät, hetkeksi levähtää.
On paikka tontun tää piparinen.
Sait kuulla sen asian salaisen.

Mut joulun jälkeen saa poskeensa
mökit nämä laittaa.
Joka vuosi pukki huolehtii, et
uudet saadaan lahja-aittaan.
Ja sitten haluaa toivottaa:
Hyvää joulua piparitontut
ja rauhaa päälle maan!

Myös noita piparisia aarrearkkuja tein kolme kappaletta, niitä en ollutkaan vielä muualla tavannut.
Kaikki meni hyvin kaupaksi, vain kolme tuotetta jäi jäljelle ja niillekin löytyy käyttöä! :)

torstai 15. joulukuuta 2011

Siilikakku.

Sain elokuussa ensimmäisen kakkutilauksen "vieraalta" ihmiseltä. Toiveena oli jotain syksyistä, mutta muuten sain vapaat kädet. Oli todella vaikeaa miettiä mistä asiakas pitää ja mikä olisi tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liian mielikuvituksellista. Päädyin kahteen siiliin, lehtiin, harjaan ja sieniin, jotka kaikki muotoilin marsipaanista. reunoille tein vielä ihan pieniä ruusuja.


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Serkkutytön rotinakakku.

Vuoden alussa meille syntyi pieni serkkutyttö. Halusin tehdä hänelle ja hänen perheelleen onnittelukakun. Mietin monia erilaisia koristeita, mutta päädyin lopulta nukkuvaan vauvaan, kukkiin ja syntymäpäivä-palikoihin.
Kaikki koristeet on tehty valmiista sokerimassasta, jota värjäsin elintarvikeväreillä.



tiistai 13. joulukuuta 2011

Avajaiset.

Hyvää päivää maailma!
Täällä kirjoittelee leipomiseen, käsitöihin ja kaikenlaiseen näpertelyyn hurahtanut ihminen,
jolla ikää on mittarissa 19 vuotta tällä hetkellä.
Suunnittelin leivontablogin aloittamista jo ainakin vuosi sitten,
mutta kaikenlainen muu hässäkkä ja itse leipominen veti enemmän puoleensa silloin.
Jospa tämä nyt tästä lähtisi luistamaan! :)

Kuten jo esittelystä huomaakin,
opiskelen leipuri-kodiittoriksi
ja tarkoitus olisi valmistua vuoden 2013 keväällä.
Vaikka vielä en siis ammatikseni ole päässyt leipomaan,
niin sitäkin enemmän ovat perhe, sukulaiset ja ystävät päässeet testaamaan
ja arvostelemaan tuotoksiani :)

Blogiin aijon lisäillä kuvia ja ehkä jossain vaiheessa myös ohjeita joihinkin leivonnaisiin.

Tervetuloa mukaan!