torstai 5. lokakuuta 2017

Gluteeniton vaniljakakkupohja.


(20-22cm vuokaan)

5 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljajauhetta
100 g voita tai margariinia
2 dl maitoa tai kermaa
5 kananmunaa

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sulata voi ja jätä jäähtymään.
Sekoita yhdessä kulhossa kaikki kuivat aineet.
Sekoita toisessa kulhossa jäähtynyt voi, maito ja munat.
Kaada nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nuolijalla tasaiseksi massaksi.
Kaada valmis taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista uunissa noin tunti, niin että testitikkuun ei enää tartu taikinaa.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Helppo ja herkullinen (vegaaninen) omenapiirakka.


200 g maidotonta margariinia
1,5 dl sokeria
0,5 dl soija- tai kauramaitoa
0,5 dl soijajogurttia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 omenaa

Sulata margariini. Sekoita siihen sokeri, soijamaito ja soijajogurtti.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Pese ja pilko omenat ja asettele ne piirakkavuokaan taikinan päälle.
Paista uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Tarjoile sellaisenaan lämpimänä tai vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa!

Syksyinen Drip Cake.


Koristeet ja kakun kuorrutus sokeri- ja kaulintamassaa. Valutus Pandan tummaa suklaata värjättynä kultaisella tomuvärillä. Täytteenä puolukka- ja vaniljamousset.

tiistai 12. syyskuuta 2017

perjantai 1. syyskuuta 2017

Mansikkakakku Nike-logolla.


Pikkuveli halusi Nike-kakun, mutta kun siskon aika ei riittänyt, niin yhdistettiin äidin kanssa voimamme. Äiti teki mansikkakakun ja minä sokerimassasta logon sen päälle. Veli oli tyytyväinen ja saatiin vielä tällekin kesälle mansikkakakku :)

torstai 31. elokuuta 2017

Vegaaniset suklaa-kookospalat.


Keksittiin miun siskon kanssa kokeilla viikko täysin vegaanista ruokavaliota. Siitä inspiroituneena kehittelin taas toisten ohjeita apuna käyttäen tän oman suklaisten palojen ohjeen. Tää minun ohje on tosi helppo ja tän voi tehdä ilman sähkövatkainta, mikä on aina vaan plussaa! Tein itse nämä palat koivusokerilla, mutta sen tilalla voi käyttää ihan normaaliakin sirosokeria. Näitä tarjottiin miun viikonlopun muuttoapureille, joista jokaisella oli vaan positiivista sanottavaa kyseisistä herkuista! :)
Siinäpä ne alkulöpinät ja sitten ohjeeseen!


Taikina:
2dl kookosjuomaa
1 dl rypsiöljyä
2 dl koivusokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Kuorrute:
0,5 dl jäähdytettyä kahvia
n. 3 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
100g vegaanista suklaata
(päälle kookoshiutaleita)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita yhdessä kulhossa keskenään kookosjuoma, rypsiöljy ja koivusokeri, sekä toisessa kulhossa taikinan kuivat aineet (koivusokeria lukuunottamatta).
Kaada kuivat aineet nesteeseen ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi.
Levitä taikina n.25x25 cm vuokaan ja paista uunissa 15-20 minuuttia, niin että taikina ei enää tartu kokeilutikkuun. Anna valmiin pohjan jäähtyä.

Valmista kuorrute sekoittamalla jäähdytetty kahvi, tomusokeri ja kaakaojauhe. Jos kuorrute on liian löysää, niin voit lisätä tomusokeria.
Levitä valmis kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Paloittele suklaa, ja ripottele palaset sekä haluamasi verran kookoshiutaleita kuorrutteen pinnalle. Leikkaa paloiksi ja tarjoile!

maanantai 7. elokuuta 2017

Jasperin Minion-kakku.


Miun oma rakas kummipoikani täytti vähän aikaa sitten kaksi vuotta ja hänellä oli silloin omat pienet bileet. Sain luvan (ei yhtään yli-innokas avustaja juhlissa..) tehdä juhliin pienen kakun. Minionit on aika varma valinta tuossa perheessä, joten otin sen aiheeksi kakkuunkin. Tein myös testiksi tulevaa tilausta ajatellen väriteemaan sopivia sitruuna-valkosuklaa macaroneja.

* Tilasin jokin aika sitten Ullan unelma -verkkokaupasta kaikennäköistä pientä, ja huomasin siellä muutamia maustettuja sokerimassoja. Otin testiin muunmuassa FunCakesin keltaista mango-passion sokerimassaa, jota käytin tässäkin kakussa.
Massan maku oli todella voimakas, mutta pieninä määrinä kakun päällä varmasti oikein hyvä ja maistuva. Koostumus oli samanlainen mitä toisissakin FunCakesin sokerimassoissa (kaupan sokerimassaa pehmeämpi ja kestävämpi). Kiva idea lisätä sokerimassaan värin lisäksi myös makua, koska muuten sokerimassa maistuu monen mielestä aika äklösokeriselta. *

Pikkusankari sai itsekin maistaa kakkua ja tottakai kummitädin tekemät herkut maistuu aina :D

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Alman RyhmäHau-kakku.


Pikkuneiti 3v. toivoi kakkuunsa Ryhmä Haun hahmoja, omaa nimeä ja suklaata. Tein pohjaksi mehevän suklaakakkupohjan ja täytteeksi vadelmamoussen. Päällystin kakun Satin icella ja koristeet pyörittelin sokeri- ja kaulintamassasta. Kakun alareunaan sidoin vaaleanpunaisen satiininauhan tuomaan  hieman hempeyttä.
Neiti ise hyväksyi kakun ja minäkin olin kerrankin täysin tyytyväinen tuotokseeni, joten nappiin meni! :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Hääkakku ♥


Ilman turhia turinoita: Toiveena päälle marsupari ja koristeeksi ruusuja ja pitsiä. Tehosteväreinä valkoisessa musta ja punainen. Vaalean kakkupohjan täytteenä kuningar-rahka. Kakun päällinen Satin icea, koristeet sokeri- ja kaulintamassaa.

♥ Paljon onnea tuoreelle hääparille ♥

maanantai 17. heinäkuuta 2017

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Minecraft-yhteistyökakku.


Yhteistyö By Vilman kanssa johti seiskaveen Minecraft-kakkuun ja miun kauan-kadoksissa-olleen motivaation palaamiseen.
Tuloksena siis sankarin toiveiden mukaan Minecraft-aiheinen kakku. Pelkästän aiheen päätti nuori mies äitinsä kanssa, muuten mie sain vapaat kädet. Ja tommoinen siitä sitten tuli. Välissä omenamarmeladi ja vaniljamousse. Koristelut värjättyä sokeri- ja kaulintamassaa.

Vilman postauksen koskien Minecraft -kakkua ja -juhlia, voit käydä lukemassa täältä! Postauksessa myös kivoja diy -juttuja kyseiseen teemaan liittyen :)

Kiitos vielä, Vilma! :) ♥

maanantai 10. heinäkuuta 2017

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannuksen naked cake.



Kakkupohja: 

70g margariinia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
 
Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Lisää jauhot voi-sokeriseokseen. Laita 12cm kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

 
Täytteeksi:
 
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl tomusokeria
 
passionhedelmä + mansikoita
 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Pilko mansikat lohkoiksi ja leikkaa passionhedelmä keskeltä halki. 

Leikkaa jäältynyt kakkupohja kolmeen osaan. Lusikoi alimmaisen pohjan päälle puolikkaan passionhedelmän sisältö. Levitä päälle noin yksi kolmannes kermavaahdosta. Lisää kermavaahdon päälle vielä mansikkasiivuja ja laita täytteiden päälle keskimmäinen pohjapala. Toista.
Kun kakku on täytetty, levitä loppu kolmannes kermavaahtoa kakun päälle ja sivuille. Koristele mansikoilla ja kukilla.

Aurinkoista Juhannusta ! ♥