sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Vanilja-cakepops.


Törmäsin vähän aikaa sitten Biltemassa pyöriessäni vahingossa söpöön kakkutikkarimuottiin. En ollut aijemmin edes ajatellut hankkivani sellaista, mutta koska tämä oli niin edullinen, enkä ollut vielä koskaan kokeillut kakkutikkareiden tekemistä, niin pakkohan se oli ostaa :D Voin kertoa, että ekan kerran kun näitä tein, niin ne ei todellakaan näyttäneet tältä mitä näissä kuvissa! Joten ei mitään hätää, vaikkei ekalla kerralla onnistuisikaan :D Maku näissä kuitenkin on mielestäni erittäin hyvä.

 
20 kpl

Taikina:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 dl maitoa

Tuorejuustotäyte:
80 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl vaniljakreemijauhetta

Päälle:
200 g Pandan valkosuklaata
(koitin ensimmäsellä kerralla tikkareihin Pirkan leivonta-valkosuklaata,
jolla en itse saanut niitä onnistumaan, sillä se ei kovettunut tarpeeksi.
En siis suosittele sitä näihin käytettäviksi.) 

(nomparelleja, sokerimassakukkia tms.)

 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.


Vatkaa voi-sokeri vaahtoon kananmuna. Sekoita joukkoon ensin kuivat aineet ja sitten maito.


Vatkaa tuorejuustotäytteen tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe sekaisin.


 Pursota kakkutikkarimuottien pohjalle pieni määrä taikinaa. Aseta muottiin pursotetun taikinan päälle nokare tuorejuustotäytettä. Pursota tuorejuustonokareen ympärille ja päälle lisää taikinaa, niin että muotit ovat kukkurallaan. (Jos taikinaa laittaa muotteihin liian vähän, se ei nouse uunissa tarpeeksi, eikä palloista tule pyöreitä.)

Aseta muotin kansi paikoilleen ja paista popsit 160 asteessa noin 20 minuuttia.


Anna popsien jäähtyä hyvin. Kun ne ovat jäähtyneet, sulata pieni määrä valkosuklaata, kasta tikut suklaassa ja upota ne palloihin. HUOM. Älä paina tikkua pohjaan saakka, sillä muuten se tulee pallosta läpi, kun popseja aletaan kuorruttaa.
Anna suklaan jähmettyä hyvin jääkaapissa. ( Palloja on vaikeaa kuorruttaa, jos suklaa on pehmeää)

Sulata valkosuklaa ja pyörittele popsit siinä. (Lisää koristeet ennen kuin suklaa kovettuu)
Anna jähmettyä jääkaapissa ja tarjoile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti