sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Piparkakkutalot vuosimallia 2013



Hieman viiveellä, mutta kuitenkin, vuoden 2013 piparkakkutalot! Aikataulu petti erinäisistä syistä, joten taas tuli kiire, mistä taas päästään siiihen, että kaikista mökeistä ei ole kuvaa. Näistä nyt kuitenkin näkee minkä tyylisiä mökkejä tänä vuonna tein.


Tänäkin vuonna olin siis Joensuu Areenalla joulumarkkinoilla. Piparkakkutaloja oli aivan liian vähän, suurin osa meni heti kahden ensimmäisen tunnin aikana ja loppupäivän möinkin mökkien osalta eioo:ta. Meillä oli pikkusiskon toimesta tänä vuonna myös gluteenittomia piparkakkutaloja pari kappaletta, ihan vain kokeilun vuoksi ja nekin menivät hyvin.
Perinteisten piparkakkutalojen lisäksi pöydästäni löytyi linnunpönttöjä, piparirekiä, jouluntoivotus-sydämiä ja yksi UP-elokuvasta tuttu talo (joka valitettavasti meni lauantaiaamuna heti markkinoiden avauduttua, eli siitä en saanut kuvaa) ilmapalloineen.

2 kommenttia: